|
jos jään niin parilla hevosella. Ei kiinnosta yksinkertaisesti enää. Ulkoasun vaihdos kesken! Tervetuloa perinteitä haalivaan Wequireen!Vuoden 2006 lopulla sain idean perustaa aivan uuden tallin, joka tulisi olemaan juuri se talli jota jaksaisin pyörittää pidempäänkin kuin muutamia kuukausia. Juuri sellainen talli josta pitäisi aivan mahdottomasti, juuri se unelmieni talli. Kaikki lähtikin sitten siitä pienestä ideasta syntymään ja rakentumaan. Vaikka Wequiren historia onkin ollut värikäs, on se nyt vakiintunut edes hieman. Jos, ei minkään muun takia niin ainakin kasvatusrotujen osalta. Ihan alussa oli haaveena kasvattaa kaikkia eurooppalaisia ponirotuja, mutta eihän siitä mitään tullut ja rotumäärä väheni kahteen nimittäin ratsuponeihin ja suomenhevosiin. Virallisesti Wequire on perustettu 7. tammikuuta 2007. Wequire on virtuaalinen siittola, joka kasvattaa ratsuponeja ja suomenhevosia kauniin Etelä-Suomen luonnon siimeksessä. Näiden kahden päärodun lisäksi tallissa asustaa muutama newforestinponi. Täältä löytyy aivan loistavat puutteet kasvattaa näitä kahta aivan ihastuttavaa rotua. Lähinnä tarkoituksena on parantaa ratsuponien ja suomenhevosten asemaa virtuaalimaailmassa, mutta samalla tuoda virtuaalimaailmaan samalla jotain uutta. Kaikki siittolan kasvatit tulevat olemaan terveitä ja niiden vanhemmat on valittu kokemuksella ja huolella. Kasvatit ovat lajipainotukseltaan ainoastaan este- ja kenttäpainotteisia. Panostan erityisesti yksi- ja kaksipolvisiin varsoihin, mutta joskus joukkoa värittää muutamia isosukuisiakin kasvatteja. Näiden rotujen ohella on myös muutakin toimintaa kuten NJ:n alaisia näyttelyitä ja kilpailuja järjestetään samaan tahtiin kuin ennenkin, mutta ainoastaan ERJ:n ja KRJ:n alaisia LVR:n jäsenille tai kaikille avoimia kilpailuja. Yksityisiä talliin mahtuu vain neljä kappaletta, mutta sitä paremmin on niihin panostettu. Eli yksityisillekkin tilaa löytyy. Terveisin daihj ja värikäs ponipoppoo Anna tähtesi meille! 27.01.2010 - Ichi Morton II sai KUMA, JS arvonimet, NJ:n näyttelyistä. YEAH! Wequiren TAUKOILEE, taas! |