Moni valokuvaaja saattaa miettiä, voisiko hän käyttää taitojaan hyvän tekemiseen? Voisiko jollekulle kenties olla hänen taidoistaan konkreettista hyötyä? Sen lisäksi, että hyvät kuvat tuottavat visuaalista nautintoa, voi kuvien avulla myös ansaita rahaa tärkeitä tarkoitusperiä varten. Kuvia voi myös käyttää herättämään keskustelua. Paljon käytetty sanonta toteaa yhden kuvan kertovan enemmän kuin 1 000 sanaa, minkä vuoksi kuvilla onkin mahdollista herättää runsaasti ajatuksia. Hyvä kuva toimii erinomaisena keskustelun aloittajana! Seuraavissa kappaleissa kerromme muutamia vinkkejä sekä käytännön esimerkkejä siitä, miten valokuvaajat ovat käyttäneet tai voivat käyttää omia taitojaan hyväntekeväisyystyön edistämiseen.
Eläinsuojat
Eräs erittäin luova keino käyttää omia valokuvaustaitoja eläinten hyväksi, on auttaa esimerkiksi löytöeläintalojen kissoja löytämään uudet kodit ottamalla niistä persoonallisia kuvia, jotka julkaistaan yhdistyksen kotisivulla. Kaunis ja persoonallinen kuva auttaa kertomaan kissan luonteesta ja tuomaan esiin, kuinka sympaattisia tyyppejä eläinsuojeluyhdistyksen kautta onkaan mahdollista löytää! Monella on valitettavasti täysin virheellinen kuva siitä, että eläinsuojeluyhdistyksen kautta otetut lemmikit olisivat jotenkin automaattisesti ongelmatapauksia tai erityisen huonokuntoisia yksilöitä. Toki tällaisiakin joukkoon mahtuu, mutta suuri osa löytöeläintaloissa uutta kotia etsivistä kissoista on kuitenkin aivan huipputyyppejä. 1 000 sanaa kertovan kuvan kautta kissaa etsivä perhe saa kissasta saman tien jonkinlaisen käsityksen ja saattaa kiinnostua lukemaan myös kissaa koskevan kuvauksen. Osa kissan hankintaa harkitsevista perheistä saattaa samalla päättää ottaa löytökissan rotukissan sijaan huomatessaan, että myös löytökissa voi olla kaunis ja persoonallinen seuralainen.
Eläinsuojeluyhdistyksiä ja eläinsuojia voi auttaa myös muilla keinoin valokuvauksen avulla. Raha on monessa eläinsuojassa tiukilla, minkä vuoksi varainkeruu onkin eräs tärkeä keino auttaa. Kauniilla kuvilla voi kerätä myös rahaa tärkeän asian hyväksi! Kuvia voi myydä joko sellaisenaan tai niistä voi valmistaa esimerkiksi kissakalenterin, jota voidaan myydä eläinsuojeluyhdistyksen hyväksi.
Kauniiden kuvien avulla voidaan auttaa luomaan myös esimerkiksi eläinsuojeluyhdistyksen sivuista houkuttelevat ja asiantuntevan oloiset. Jos osaat kuvata sekä ylläpitää kotisivuja, voi näistä taidoista olla hyötyä monessa eläinten puolesta taistelevassa yhdistyksessä. Tarjoa rohkeasti taitojasi yhdistysten käyttöön!
Luonnonsuojelu
Hyvä luontokuvaaja voi auttaa myös luonnonsuojelussa tai muussa hyväntekeväisyystyössä. Esimerkiksi matkabloggaajat järjestivät matkamessuilla tapahtuman, jonka aikana he myivät ottamiaan kuvia. Kuvien tuotto käytettiin hyväntekeväisyystyön tukemiseen kehitysmaissa. Näin matkabloggarit halusivat antaa jotakin takaisinpäin matkakohteilleen. Aivan samalla tavalla myös luontokuvaaja voi toimia luonnon hyväksi omien taitojensa avulla – ja antaa samalla jotakin takaisin luonnolle – tuolle upealle kuvauskohteelle! Blogi onkin oivallinen vaikuttamiskanava myös luontokuvaajalle – hyvä blogi kerää melko helposti melko suuren yleisön, minkä lisäksi sana on hyvän maun rajoissa vapaa. Lisäksi blogi on helppo perustaa – valmiita alustoja löytyy netistä runsain mitoin. Bloggaaminen voi itse asiassa viedä luontokuvausharrastuksen jälleen aivan uudelle tasolle ja tuoda siihen uudenlaisen, jännittävän piirteen.
Esimerkiksi valkoselkätikka on vaarassa kadota tyystin. Hyvien kuvien avulla voidaan tietoisuutta valkoselkätikan tilanteesta viedä eteenpäin. Tosin valkoselkätikan kuvaaminen ei olekaan aivan pikkuhomma. Se vaatii tikan elintapojen sekä elinympäristöjen tuntemusta ja kenties jopa hiukan hyvää tuuria. Toisaalta tikan auttamiseksi voi kuvata myös niitä elinalueita, joita tikka säilyäkseen tarvitsee. Esimerkiksi asiantuntevan blogin ylläpitäminen hyvine kuvineen voi auttaa tietoisuuden lisääntymisessä sekä valkoselkätikkojen tai muiden vaarantuneiden lajien suojelussa. Erityisen tärkeää olisi vaikuttaa ihmisten asenteisiin – siihen, ettei vaarantuneita lajeja ainakaan vainottaisi ja että niiden annettaisiin pesiä kaikessa rauhassa. Esimerkiksi suuria petolintuja saatetaan jopa vainota, siitä huolimatta, että laji olisi vaarassa hävitä tai että laji olisi rauhoitettu. Tämä on osoitus ihmisten ymmärtämättömyydestä sekä suvaitsemattomuudesta, johon voidaan pyrkiä vaikuttamaan myös valokuvauksen keinoin!